Ranskan uudella pääministerillä on edessään epävakautta ja hankalia kompromisseja

Yksi kesäkuun alun Euroopan parlamentin vaalien yllättävimmistä seurauksista oli Ranskan presidentin Emmanuel Macronin päätös hajottaa kansalliskokous ja julistaa maahan ennenaikaiset parlamenttivaalit. Syynä tähän olin Macronin oman blokin häviäminen EU-vaaleissa äärioikeiston saadessa historiansa parhaan tuloksen. Vasemmistoblokki voitti vaalit, mutta mikään puolue ei saanut enemmistöä kansalliskokoukseen. Vaikka maahan saatiinkin uusi pääministeri syyskuun alussa, jatkunee poliittinen tilanne maassa turbulenttina vielä pitkään. Millaisia seurauksia kesän parlamenttivaalien tuloksella voi olla Ranskan politiikkaan pidemmällä tähtäyksellä?

Eurooppalainen identiteetti ja unionin globaali asema murrosten keskellä – kesän eurovaaleissa äänestetään EU:n tulevaisuuden suunnasta

Euroopan unioni saa uuden parlamentin tänä vuonna, kun kansalaiset ympäri Eurooppaa astelevat vaaliuurnille kesäkuussa. Alunperin kuuden maan Euroopan hiili- ja teräsyhteisö on kasvanut vuosikymmenien aikana 27:n jäsenmaan ja lähes 450 miljoonan kansalaisen unioniksi. EU on tukenut Ukrainaa yhtenäisesti Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen, mutta samalla unioni kamppailee sisäisten arvoristiriitojen parissa. Myös globaali areena ja EU sen osana ovat murroksessa. Kokevatko moninaisen Euroopan...

Vapaus, veljeys, tasa-arvo? Valtion sekularismi puhuttaa Ranskassa 20 vuotta huivikiellon jälkeen

Valtion sekularismi, eli laïcité-periaate, on yksi Ranskan tasavallan ydinarvoista, jonka juuret ulottuvat aina vuoden 1789 suureen vallankumoukseen asti. Ranskan tulkinta sekularismista on poikkeuksellisen tiukka, ja maaliskuussa tulikin kuluneeksi 20 vuotta päähuivien ja muiden huomiota herättävien uskonnollisten symbolien kieltämisestä valtion kouluissa. Tämän jälkeen on sekularismia toteutettu joukolla muitakin kieltoja, jotka liittyvät erityisesti musliminaisten pukeutumiseen. Mitä laïcité-...

Mediakenttä Ranskassa keskittyy harvoihin käsiin ja polarisoituu

Ranskalainen miljardööri Vincent Bolloré jatkaa vaikutusvaltansa kasvattamista maan mediakentällä. Äärioikeiston äänitorvena pidetyn kanavan isän määrätietoinen mediaimperiumin rakentaminen saa vastaansa toimittajien lakkoja, protesteja ja joukkoirtisanoutumisia. Monet pelkäävät maan mediakentän olevan matkalla kohti amerikkalaistyylistä polarisaatiota, jossa tiedonvälitys korvautuu provokatiivisilla mielipideohjelmilla. Ranskalaista mediaa kuohutti kuluneena kesänä yli kuukauden kestänyt toimit...

Vihreiden “puolen vuoden pelastaja” Pekka Haavisto olisi vuosi sitten vain nauranut

Vihreiden tilanne tämän vuoden ja erityisesti syksyn aikana on ollut hankala: suositun Ville Niinistön tilalle puheenjohtajaksi nousseella Touko Aallolla oli suuret kengät täytettävänään ja olkapäillä paineet ennennäkemättömän suuren kannatuksen vakiinnuttamiseksi. Kun Haavisto, tuttu, turvallinen ja suosittu nimi, valittiin uudeksi puheenjohtajaksi sairasloman takia tehtävän jättäneen Aallon tilalle, moni vihreä huokaisikin helpotuksesta.

Ruotsalainen umpisolmu

Ruotsissa käytiin syyskuun alussa monella tavalla poikkeukselliset vaalit. Jo pitkän aikaa suosiota keränneelle oikeistopopulistiselle Ruotsidemokraateille povattiin todellista ”jytkyä” ja sen mukana tulivat kuumeiset pohdinnat siitä, murtuuko ruotsalainen blokkipolitiikka ja miten pitkään muut puolueet voivat jättää ruotsidemokraatit omaan arvoonsa, niin kuin ne tähän asti ovat tehneet. Vaalien jälkeen mielessä on yksi kysymys ylitse muiden: mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?

Carles Puigdemont Helsingin yliopistolla: ”Dialogi on ainut keino ratkaista Katalonian kysymys rauhanomaisesti”

Helsingin yliopiston uuden puolen suuri luentosali on lähes ääriään myöten täynnä perjantainaamuna 23.3., kun Carles Puigdemont saapuu pitämään valtiotieteellisen tiedekunnan kutsumana avointa luentoa. Etukäteen luennon kerrotaan koskevan median ja maailmanpolitiikan teemoja – Puigdemont on aikaisemmin tehnyt töitä journalistina – mutta luonnollisesti kaikkien huulilla on Katalonian jumiutunut ja erittäin tulehtunut tilanne.

Finnish Presidential Election: Niinistö Wins a Second Term by a Landslide in First Round

President Niinistö did what many predicted he would, and won Sunday’s presidential election, becoming the first candidate to win the race in the first round since Finland started electing presidents by direct election in 1994. Niinistö’s final score was 62.7%, clearly above the 50% threshold needed to win the race outright. The Greens candidate Pekka Haavisto came in second with 12.4% of the vote, before the Finns party Laura Huhtasaari (6.9%) and the independent candidate Paavo Väyrynen (6.2%).

A Look at Trump’s First Ten Months in Office

It was almost exactly a year ago, on the 8th of November 2016, that Donald Trump, a real-estate mogul and former reality TV host, was elected to hold the most powerful office in the world. During the campaign, Trump made a string of xenophobic and racist pledges. But what has happened since the inauguration of Trump on the 20th of January 2017? Has he kept the promises his core supporters hold dear? What does the future hold? It’s time to take stock of Trump’s first ten months in office.

Writer’s Block – Every Writer’s Potential Nemesis, and How to Beat It

I’ve been putting off writing an article for a good few months now because I’ve had zero ideas. Zilch. Nada. In general, I find the most challenging part of writing to be coming up with an idea for an article, and usually I come up with a few really lousy ones before I finally stumble upon something that could actually make a decent article. But this time around, even lousy ideas evaded me.

Book Review: Born a Crime: Stories From a South African Childhood by Trevor Noah

Trevor Noah shot to international fame in 2015 when the legendary Jon Stewart, the father of late night political satire, announced that Noah would succeed him at the helm of The Daily Show. What is remarkable about Noah’s story isn’t so much that he managed to snatch the most coveted seat in US late night comedy (arguably a feat in its own right) but rather his childhood and how he beat all odds.
Load More Articles